takaisin

Kolumni Meidän Perhe-lehdessä maaliskuu 2004

 

Olipa kerran perhe

Olipa kerran perhe, joka ryhtyi etsimään itselleen uutta kotia. Perheeseen oli tulossa uusi jäsen ja muutoinkin entinen asunto alkoi käydä ahtaaksi. Perheen äiti päätti, että kaikki uusperheen jäsenet saisivat demokraattisesti vaikuttaa kodin valintaan, jotta yhteiselämä saisi suotuisan alun.

Internetin ja sunnuntain Hesarin ilmoitukset lupasivat hyvää. Asuntoja oli tarjolla vaikka millä mitalla. Siitä vaan joukolla valitsemaan. Näin siis perheen äiti ja uusi jäsen vielä muutama kuukausi sitten.

Asunnon etsimisen vaikeus on siinä, että jokainen perheenjäsen tietää täsmälleen mitä hän haluaa.

Äidillä itsellään on varsin vaatimattomat toiveet. Hän haluaa kohtuuhintaisen ja kodikkaan talon, jossa on riittävä määrä kylpyhuoneita. Pihan tulisi olla suojaisa, jotta siellä voisi oleskella rauhassa puutarhaa rapsutellen. Työmatkat pitää olla kohtuullisia, joten talon tulisi löytyä läheltä keskustaa. Erityistä painoa tälle vaatimukselle antaa se, ettei sijaintia voi jälkikäteen remontoimalla parantaa. Maisemaan ja lyhyeen työmatkaan kannattaa sen vuoksi panostaa ja tinkiä ennemmin neliöistä…Näin äidin punakynän jälkeen jäi jäljelle enää puolet ilmoituksista.

Lapset innostuivat omista huoneistaan. Isompi asunto on ihan hyvä juttu ja piha jossa on tilaa leikkiä, pomppia lehtikasoissa ja rakentaa lumilinnoja. Ja koirahan on ehdottomasti saatava. Koulua ei pieni koululainen kyllä missään tapauksessa halua vaihtaa. Onhan se ihan ymmärrettävää. Tuttu kaveripiiri on erityisen tärkeä elämänmuutostilanteessa…. Näin lasten punakynän jälkeen jäi 20 prosenttia ilmoituksista.

Perheen uuden jäsenen mielestä talon tulee olla hyvin rakennettu ja mielellään uusi. Piha pitää olla, mutta ei siis missään tapauksessa nurmikon leikkuuta tai lehtien haravointia, saatikka lumenluontia. Huoneita tarvitaan runsaasti jo aikuisten lastenkin yökyläilyä silmällä pitäen. Neliöistä ei siis tingitä, mutta paikasta kylläkin. Kauempaa keskustasta saisi isomman talon edullisemmin. Kun työmatkaa on muutama tuhat kilometriä, ei parikymmentä kilometriä sinne tai tänne tunnu missään… Näin uuden jäsenen punakynän jälkeen karsiutui loputkin ilmoituksista.

Näiden perheenjäsenten toiveiden lisäksi arjen pyörittäminen asettaa omat vaatimuksensa. Perheen äidin säännöllisesti epäsäännöllinen työ merkitsee sitä, ettei koti voi sijaita kaukana lastenhoidon avainhenkilöistä. Uuden perheenjäsenen työpanos asunnon kunnossapidossa, remontoinnissa tai muissa perinteisissä miesten töissä kuten lumenluomisessa voidaan jättää laskuista heti alkuunsa. Hän ei todennäköisesti ole edes samassa maassa kun lunta tuivertaa.

Asunnon etsimisessä on omat hyvät puolensa. Perheenjäsenet ovat tutustuneet toistensa mieltymyksiin ja arvostuksiin ihan konkreettisella tasolla. Aikuisilla ja lapsilla on yhteinen harrastus ja keskustelun aihe. Viikonloppujen ohjelma on kaikkien tiedossa ja paikallistuntemus sen kuin paranee.

Näillä näkymin perhe jatkaa yhteistä harrastustaan.

alkuun
Tanja