Avauspuheenvuoro Keskustan sivistyspoliittisessa seminaarissa 7.10.2004

Sivistyksen suunta

Suomalaisen sivistyspolitiikan kulmakivenä on ollut pyrkimys tasa-arvoon sekä koulutusmahdollisuuksien tuominen koko väestön ulottuville maan kaikissa osissa. Tälle ajattelulle rakentuva sivistyspolitiikka on luonut edellytykset viime vuosikymmenien kehitykselle, jonka aikana Suomi on noussut köyhästä maatalousmaasta yhdeksi maailman johtavista tietoyhteiskunnista ja korkean teknologian osaajista. Keskustalla on ollut vahva rooli tämän politiikan muotoilussa ja toimeenpanossa. Osaaminen ja tasa-arvo ovat kestävät lähtökohdat myös tulevien vuosien sivistyspolitiikalle.

Myös kansainvälisissä arvioissa koulutusjärjestelmämme on sijoittunut kärkimaiden joukkoon. Esimerkiksi Suomen hieno sijoittuminen OECD-maiden peruskoululaisten oppimistuloksia vertailevassa PISA-tutkimuksessa on maailmalla laajasti tunnettu myönteinen kilpailuvaltti. Kun eri maiden koulutusasioista vastaavat ministerit ja johtavat asiantuntijat ovat jatkuvana virtana käyneet kyselemässä suomalaisen koulutuspolitiikan salaisuutta, yksi heille annettu vastaus on ollut juuri tasa-arvolähtökohta: huolehtiminen koko ikäluokan ja koko väestön osaamisesta.

Lyhyt katsaus koulutus- ja korkeakoulupolitiikan keskeisistä uudistuksista osoittaa tasa-arvopyrkimyksen vahvan läsnäolon tehtyjen valintojen ja päätösten taustalla.

- Kansakoululaitos avasi opintien kaikille sosiaaliryhmille ja alusta lähtien myös tytöille. Pohjoismainen kansansivistysperinne välittyi kansanopistojen sekä kansalais- ja työväenopistojen ja kirjastojen kautta eri kansankerroksiin. Peruskoulu-uudistus siirsi rinnakkaiskoulun historiaan ja antoi koko ikäluokalle tasaveroiset mahdollisuudet jatko-opintoihin. Maanlaajuinen oppikoulu- ja lukioverkko tarjosi sodanjälkeisille suurille ikäluokille mittavat mahdollisuudet yleissivistykseen ja myös korkeakouluopintoihin. 1960-luvulla luotu opintotukijärjestelmä teki myös korkeakoulutasoisen opiskelun mahdolliseksi kaikista sosiaaliryhmistä tuleville nuorille.

- Yliopistolaitoksen kehittäminen alueellisesti kattavaksi korkeakoululaitokseksi oli rohkea ja kauaskatseinen valinta: ilman sitä Suomen nopea kehitys korkean teknologian ja osaamisen maaksi ei ehkä olisi ollut mahdollista. Opettajankoulutus voitiin nostaa 1970-luvulla korkeakoulutasoiseksi ja keskittää se yliopistojen kasvatustieteiden tiedekuntiin seminaarilaitoksen perinteitä ja arvoja kunnioittaen ja uudistaen.

- Ammatillisen koulutuksen kehittäminen lähti myöhään liikkeelle, mutta eteni sitäkin rivakammin. 1980-luvulla toteutettu keskiasteen koulunuudistus nosti ammatillisen koulutuksemme tasolle, miltä pohjalta oli mahdollista rakentaa lyhyessä ajassa laajan kokeiluohjelman kautta kolmenkymmenen ammattikorkeakoulun verkosto.

- Ammattikorkeakouluista on tähän mennessä valmistunut yli 120 000 henkilöä. Nämä ihmiset ovat suomalaiselle yhteiskunnalle ja työelämälle jo nyt huikea voimavara. Heidän osaamisensa varassa voidaan erityisesti pk-sektoria ja hyvinvointipalveluita sekä vahvalle osaamiselle rakentuvaa yrittäjyyttä hoitaa ja uudistaa. Tämän henkilöstön osaamisen jatkuvaan kehittämiseen on myös satsattava. Nyt kokeiluvaiheessa olevat ja ensi vuonna vakinaistettavat AMK-jatkotutkinnot ovat hyvä väline tähän tarkoitukseen. Ne on räätälöity jo työelämässä toimiville AMK-tutkinnon suorittaneille ja tarkoitettu hankitun ammattitaidon syventämiseen työelämäläheisin toteutusmuodoin. Näin suuntatuen AMK-jatkotutkinnoilla on luonteva paikka korkeakoulututkintojen kansallisessa ja eurooppalaisessa järjestelmässä.

- Ikärakenteen kehitys, työelämän muutos, globalisaation vaikutukset sekä pyrkimys sosiaalisen koheesion vahvistamiseen korostavat aikuiskoulutuksen ja elinikäisen oppimisen roolia. Tässäkin suhteessa lähtökohtamme ovat hyvät. Olemme rakentaneet 1000:n oppilaitoksen ja korkeakoulun verkoston. Se tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet työikäiselle aikuisväestölle osaamisen jatkuvaan kehittämiseen ja heikomman pohjakoulutuksen omaaville aikuisille tarpeellisen ammatillisen tai yleissivistävän koulutuksen hankkimiseen. Lisäksi on muistettava vapaan sivistystyön oppilaitosten ja kirjastolaitoksen tärkeä merkitys - ne toteuttavat osaltaan yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa, kansalaisyhteiskunnan toimintaa ja aktiivista kansalaisuutta tukevia koulutus- ja sivistyspalveluja. Suomessa aikuisopiskelu myös kuuluu kansalaisten elämäntyyliin - ainakin naisten!

Hyvät kuulijat,

Missä sitten olemme tänään ja mihin suuntaan haluamme sivistyspolitiikkaamme viedä?

Yleisarvioni on, että edellä selostetut koulutus- ja sivistyspolitiikan valinnat ovat olleet rohkeita ja kauaskatseisia. Ne ovat luoneet hyvät lähtökohdat tulevien vuosien sivistyspolitiikan suunnalle ja toimenpiteille. Yhteiskunnan monitahoinen muutos jatkuu ja sen vauhti pikemminkin kiihtyy kuin hidastuu. Koulutus- ja sivistyspolitiikan tehtävänä on antaa kansalaisille ja kansakunnille välineitä muutoksen hallintaan, mutta myös lisätä ymmärrystä ja tahtoa vaikuttaa muutoksen suuntaan.

Mitkä tekijät sitten ohjaavat sitä kehitystä, joka muuttaa hengästyttävässä tahdissa työtämme, arkeamme ja tulevaisuuttamme? Päättäjien ja asiantuntijoiden keskustelussa tällaisiksi tekijöiksi määritellään globalisaatio, ympäristöriskit ja turvallisuusuhkat, tietoyhteiskuntakehitys, verkostoituminen, väestön ikärakenne, kvartaalitalouden rytmi ja tulostavoitteet ..... Kansalaisten elämässä näiden muutokset näyttäytyvät toisaalta haasteina ja mahdollisuuksina, toisaalta turvattomuutena ja epävarmuutena.

Pienen kansakunnan pitää uskoa itseensä ja joskus jopa ihmeeseen. Hyvä riittää -asenteella emme olisi säilyttäneet itsenäisyyttämme emmekä rakentaneet omaperäistä kulttuuri- ja sivistysperintöämme. Hyvä riittää -asenteella ei olisi kehittynyt Paavo Nurmia, Albert Edelfeldtejä tai Kaija Saariahoja. Hyvä riittää -asenteella ei olisi synnytetty Nokian ihmettä ja sen aikaansaamaa teknologia- ja tietoteollisuuskehitystä.

Kannustammeko vai vaikeutammeko me poliittiset päätöksentekijät tieteen, taiteen ja teollisuuden suurien innovaatioiden tai kansalaisten hyvän elämän edellytyksiä vahvistavien sosiaalisten innovaatioiden etenemistä ja kehittelyä? Tämä pohdiskelu on tänään hyvin ajankohtaista. Professori Juha Siltala käytti asiasta ajatuksia herättävän puheenvuoron Helsingin Sanomissa jokin aika sitten. Hän moitti meitä politiikkoja tahdon ja toimintakyvyn puutteesta ja vetäytymisestä vain reagoimaan globalisaation, kilpailukyvyn ja muiden tämän päivän mantrasanojen käskyläisinä.

Ennen muuta sivistyspolitiikan tulee olla proaktiivista - ymmärtää yhteiskunnan kehitystä ja maailmanlaajuista muutosta sekä tehdä siitä oikeita johtopäätöksiä. Rakentaa lapsille ja nuorille - koko ikäluokalle - vahva yleissivistys ja korkeatasoinen ammatillinen osaaminen ymmärtäen myös kasvuympäristön moninaiset muutokset. Televisio ja kaveripiiri ovat tänä päivänä kodin ja vanhempien kanssa taseveroisesti kilpailevia "kasvattajia" ja asennemuokkaajia. Yhteiskunnan muutos ja ongelmat ovat vahvoja väliintulevia muuttujia. Kodin ongelmat, työelämän kiire ja epävarmuus samoin kuin meille vieraista kulttuureista tulevien perheiden jääminen yhteiskunnan ulkopuolelle näkyvät koulun ongelmina ja oppimisvaikeuksina.

Tasa-arvolähtökohta edellyttää jatkossa myös vahvaa panostusta opettajankoulutukseen, kodin ja koulun yhteistyöhön sekä lasten ja nuorten ohjaus- ja tukitoimiin. PISA-tutkimuksen mairittelevien keskiarvotulosten takaa on myös nähtävä toimenpiteitä vaativat signaalit: viidennes oppilaista ei saavuta riittäviä oppimistuloksia. Alueellisten erojen kasvu koulutusmahdollisuuksissa ja oppimistuloksissa uhkaa tasa-arvotavoitteen toimeenpanoa ja vaatii tulevina vuosina määrätietoisia toimenpiteitä. Mutta varmaankin toisenlaisia keinoja kuin 30-40 vuotta sitten.

Luovuus ja korkeatasoiselle osaamiselle rakentuva yrittäjyys ovat painosuuntia, joiden tulisi nykyistä vahvemmin näkyä ammatillisen koulutuksen samoin kuin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen koulutus- ja tutkimustoiminnassa. Työelämän muutos korostaa korkeaa ammattitaitoa, verkottumista ja kykyä uudenlaisiin kombinaatioihin. Työmarkkinoilla todennäköisesti pitkät, suhteellisen samansisältöisinä jatkuvat työsuhteet vähenevät. Koulutuksen tulee tuottaa osaamista ja taitoa toimia uudenlaisissa ympäristöissä, muuttuvissa työyhteisöissä ja usein kansainvälisissä verkostoissa. Tämän näen suurena haasteena koulutus- ja tutkimuspolitiikalle.

Myös Suomessa väestön ikärakenne muuttuu radikaalisti. Seuraavan kymmenen vuoden aikana lähes puolet nykyisestä työvoimasta eli noin miljoona ihmistä siirtyy eläkkeelle tai muusta syystä työelämän ulkopuolelle. Työvoiman saatavuuden turvaaminen on suuri haaste. On todennäköistä, että se ei onnistu pelkästään "suomalaissyntyisen" väestön voimin. Tarvitsemme suunnitelmallista ja suvaitsevaista maahanmuuttajapolitiikkaa ja uusien suomalaisten tarpeiden huomioonottamista sivistys- ja koulutuspolitiikkamme toimenpiteissä. Monikulttuurisuuteen kasvaminen on Suomelle ja suomalaisille kova mutta välttämätön oppi.

Väestön ikärakenteen muutos nostaa myös aikuiskoulutuspolitiikan aiempaa tärkeämpään rooliin. Sivistys- ja koulutuspolitiikan tavoitteita ja resursseja on ajateltava elinikäisen oppimisen näkökulmasta. Ei riitä, että tarjoamme korkeatasoisen ammatillisen tai korkeakoulututkinnon koko ikäluokalle. Työurien muuttuessa 40-45 vuoden mittaisiksi, on panostettava yhä enemmän myös hankitun ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen ja uusintamiseen. Väestön koulutustasoerot ovat edelleen suuret ja ainakin lähivuosina joudutaan paikkaamaan aikuiskoulutuksen keinoin myös pohjakoulutuksen puutteita.

Yhä merkittävämmäksi lähivuosikymmeninä nousee aikuiskoulutuksen tehtävä tasa-arvon, yhteiskunnan eheyden ja kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten rakentajana. Esimerkkejä ovat kasvavan vanhusväestön elämänlaatua ja selviytymistä tukevat sivistyspalvelut, kansalaisten tietoyhteiskuntataitoja varmistavat opinnot ja maahanmuuttajien osallistumista edistävät kieli- ja kulttuuriopinnot.

Suomi mainitaan usein yhdeksi maailman johtavista tietoyhteiskunnista. Toisaalta tietoyhteiskuntakehityksen koetaan myös uhkana ja riskinä kansalaisten ja alueiden väliselle tasa-arvolle niin kansallisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Hallituksen politiikkaohjelman nimi - Koko kansan tietoyhteiskunta! - on itse asiassa hyvä tavoite ja slogan tulevien vuosien sivistyspolitiikallekin. On huolehdittava siitä, että yleissivistävä, ammatillinen ja korkea-asteen koulutus antavat riittävän osaamisen, mutta myös välineet tietoyhteiskunnan kehityksen ja vaikutusten ymmärtämiseen. Mediakasvatus sekä kriittinen ja analyyttinen suhtautuminen tietoyhteiskunnan ilmiöihin on välttämätöntä. On surullista, jos (PISA-tutkimuksen mukaan) maailman parhaat lukijat eivät käyttäisi taitojaan viisaalla tavalla.

Hyvät kuulijat,

Tavoitteiltaan kauaskatseinen, sisällöltään relevantti ja lähtökohdiltaan kansalaisten tasa-arvoa korostava sivistyspolitiikka luo välineitä muutoksen hallintaan ja ymmärtämiseen. Sen tärkeä tavoite on vahvistaa myös suvaitsevaisuutta, välittämistä ja yhteisöllisyyttä.

Muutoksen hallinnan ja ymmärtämisen välineitä antaakseen sivistyksen sisällön tulee jatkossa kattaa humanistinen perintömme - historia, kielet, kulttuuri - ja arvomaailmamme. Mutta samalla on lisättävä myös muiden kansojen ja kulttuurien tuntemusta ja ymmärtämistä. Sivistykseen kuuluu jatkossakin matemaattis-luonnontieteellinen perussivistys, mutta yhä vahvemmin myös ympäristökysymyksiä, tieteen ja tekniikan mahdollisuuksia ja eettisiä kysymyksiä käsittelevä puoli.

Sivistykseen kuuluu edelleen tietämys yhteiskunnan toiminnasta ja kansalaistaidoista, mutta yhä vahvemmin myös tietämys globalisaation etenemisestä, kansainvälisistä turvallisuusriskeistä, talouselämän ja työmarkkinoiden toiminnasta sekä aktiivisesta kansalaisuudesta ja perheen ja muiden yhteisöjen jäsenenä toimimisesta. Sivistykseen kuuluu tietämys terveydestä ja hyvinvoinnista, mutta yhä enemmän myös terveyteen ja hyvinvointiin kohdistuvista uhkista sekä valintojemme ja tekojemme seurauksista.

Yhteisöllisyyden, välittämisen ja vastuullisuuden alueelta löytyvätkin mielestäni vahvistamista vaativat alueet suomalaisessa sivistyspolitiikassa. Sivistyksen suunta seuraaville vuosikymmenille voidaan ilmaista usealla tavalla. Keskustelun pohjaksi tarjoaisin sen tiivistämistä seuraavasti: OSAAMINEN - LUOVUUS - VÄLITTÄMINEN. Näillä sanoilla toivotan teille antoisaa seminaaria.