
Turussa ja Aurassa 27.1.2004 |
|
|
Vierailu Turussa ja Aurassa (linkit aukeavat omaan ikkunaan) sisälsi paljon mukavia tapahtumia. Aamulla tapasin Keskustan järjestöväkeä seminaarissa, jossa keskustelimme ajankohtaisista asioista. Kiitos toiminnanjohtaja Ervelälle joukkoineen tilaisuuden järjestämisestä. Lounaalla tapasin kaupungin edustajia kauniisti remontoidussa kaupungintalossa. Keskusteltavaa oli paljon mm. Tuomiokirkon ympäristön arkeologisista kaivauksista ja tänä vuonna järjestettävästä kulttuurifoorumista.
Seuraava vierailukohde oli Forum Marinum (linkki aukeaa omaan ikkunaan), jossa heti ovella tuli vastaan ihana tervan tuoksu. Toimitusjohtaja Seppo Sarelius kertoi, että tuoksu tulee tervatuista narukeristä eikä lattiasta, kuten useat kävijät olettavat. Lattia on muuten tehty Suomen Joutsenen vanhoista kansilaudoista.
Sitten olikin aika kiiruhtaa kohti Auraa ja kirjaston sekä Asemanseudun koulun laajennuksen vihkiäisjuhlaan. Juhlassa oli puheiden lisäksi paljon musiikkiesityksiä. Väheksymättä muita esityksiä haluan erityisesti mainita Asemanseudun ala-asteen koululaisten raikkaan musiikkiesityksen, jossa kuoron ja näyttelijöiden mukana pääsimme nauttimaan rakkaista lastenkirjojen sankareista - Peppi Pitkätossu, Muumit, Kolme iloista rosvoa, Vaahteramäen Eemeli ja keitä kaikkia niitä olikaan... |
|
|
|