
|
Kolumni Esse -lehdessä huhtikuussa 2005 Takinkääntäjiä ja käännynnäisiä |
|
|
Mikä tai kuka ei kuulu joukkoon, kysytään visailussa. Ihmiset ja asiat ryhmitellään ja lokeroidaan meihin ja niihin muihin. Lokerointiperustelut ovat mitä moninaisimmat. Uskonto, puoluekanta, ammatti, sukupuoli, sukupuolinen suuntautuminen, ikä, kotipaikka ja siviilisääty ovat ainakin ominaisuuksia, jotka leimaavat ihmistä. Meidän oma joukkomme koostuu aatteellisista ja itsenäisesti ajattelevista yksilöistä, mutta nuo muut me kyllä tunnemme. Mielikuvat erilaisista joukoista ovat olennainen osa kansakunnan yhteistä muistia. Ne ovat muokkaantunut historian kuluessa ja elävät sitkeästi omaa elämäänsä. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka politiikka. Kommunistit ovat vähän yksinkertaisia rasvakouraduunareita tai hienostoperheen kapinallisia nuoria. Vihreät ovat taivaanrannan maalareita, joiden joukossa on epäilyttävän paljon homoja ja huumehörhöjä. Demarit ammattiyhdistysliikkeen tuella itselleen ja toisilleen virkapaikkoja hamuavia työläisperheiden herraskaisia jälkeläisiä. Kepulaiset ovat tukijaisia vinkuvia maalaisjuntteja ja ovelia iltalypsäjiä. Kokoomuslaiset ovat sukupuolesta riippuen joko konservatiivisia nynnyjä tai kovapintaisia kapitalistien juoksupoikia. Ensi vaikutelma ratkaisee siinä, minkälaisen muotin mukaan ihmisen tulee elää loppuelämänsä. Sillä auta armias jos viitekehyksesi vaihtuu. Mikäli muutat mielipiteitäsi politiikasta, olet takinkääntäjä, jos vaihdat uskontoa olet käännynnäinen. Myös ensimmäinen ammattisi on se ratkaiseva. Missi on missi vaikka voissa paistaisi. Suutari pysyköön lestissään ja koskaan et muuttua saa. Winston Churchill totesi, että jos ihminen ei ole kaksikymppisenä radikaali, hänellä ei ole sydäntä, mutta jos hän on sitä vielä viisikymppisenä, hänellä ei ole aivoja. Ehkäpä halveksittu takinkääntäjä onkin elämästä jotain oppinut etsijä, joka on huomannut, että sillä toisellakin porukalla voi olla ihan oikeasti vilpitön ja aatteellinen tarkoitus parantaa maailmaan ja ehkä vähän realistisempi. Olisiko mahdollista, että kaikki kuuluvat joukkoon? |