Kulttuuripolitiikka puntarissa

"Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin." Nämä Runebergin säkeet Vänrikki Stoolin tarinoista tulivat mieleeni kun sairaslomallani lueskelin monenlaisia kirjoituksi toiminnastani kulttuuriministerinä. Mielipiteet ovat vaihdelleet kovasti ja monasti on ollut vaikea erottaa, milloin kyse on työni arvioinnista, milloin henkilöhistoriani ruotimisesta.

Muutama päätoimittaja on ennustanut minulle pikaista poliittista kuolemaa. Turun Sanomien päätoimittaja Aimo Massinen kyseli 4.6. "lähteekö Karpela vai vain avustaja". Satakunnan Kansan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen puolestaan kirjoitti 25.5.2005 pääkirjoituksessaan: "Voiko julkkisministeri, entinen Miss Suomi ja maan näyttävimpiin alusvaatemalleihin lukeutunut Tanja Karpela (kesk) koskaan enää olla uskottava poliitikko ja kulttuuriministeri?. Tuskin ainakaan tällä hallituskaudella. Karpela saattoi kirjoittaa poliittisen hautakirjoituksensa, kun toimitti viime viikonvaihteessa julkisuuteen avoimen kirjeensä Ilta-Sanomien päätoimittajalle Antti-Pekka Pietilälle." Pääkirjoitus on hyvin paljastava. Missi on missi vaikka voissa paistaisi. Suutari pysyköön lestissään ja koskaan et muuttua saa. Missiministerin tulisi nyt ainakin käyttäytyä kiltin tytön tavoin eikä vaarantaa suhteitaan Ilta-Sanomiin, sillä muuten käy huonosti.

Ilahduttavaa kyllä lehdistön valtaosa on kirjoitellut aivan asiallisesti. Helsingin Sanomissa pohdittiin 3.6., miten kulttuuriministerin työtä voitaisiin arvioida. Arviointikriteereiksi valittiin raha, hallitusohjelman toteutuminen, visiot, johtaminen, poliittinen taito ja koko hallituksen politiikka.

Kulttuuriväeltä olen saanut paljon myönteistä palautetta erityisesti kulttuuribudjetin kasvun johdosta. Jotkut kansanedustajat älähtivät tällaisista kirjoituksista ja lähettivät vastineen, jonka mukaan kyse ei ole kulttuuriministerin aikaansaannoksesta vaan ansio kuuluu eduskunnalle, joka sääti Veikkauksen jakosuhdelain.

Eduskunta tosiaan sääti Veikkauksen jakosuhdelain vuonna 2001. Lipposen hallituksen aikana sen toimeenpanoa lykättiin. Hallitusohjelmassa vahvistettiin, että jakosuhdelaki tulee voimaan. Ongelmana oli vain se, että hallitusneuvotteluissa ei budjettikehyksistä päätettäessä annettu rahaa sen toteuttamiseen.

Aivan vaalikauden alussa vastavalittuna ministerinä kävin lukuisia neuvotteluja ja kädenvääntöjä lisärahasta, koska ilman kehyslisäystä kirjastomäärärahojen siirto varsinaisen budjetin puolelle olisi syönyt kulttuuribudjettia. Lisärahaa kevään 2003 kehyspäätökssä tuli 13 miljoonaa euroa. Tämäkin summa oli niin pieni, että se ei olisi vastannut edes kustannustason nousua. Vuoden 2004 talousarviota valmisteltaessa onnistuin onneksi taistelemaan 42 miljoonan euron lisäyksen Lipposen hallituksen viimeiseen budjetiin verrattuna.

Viime syksyn budjettikäsittelyssä eduskunta edellytti jakosuhdelain nopeuttamista siten, että kirjastomäärärahat siirtyvät kokonaisuudessaan varsinaisen budjetin puolelle vuoteen 2010 mennessä. Tein tänä keväänä kehysehdotukseni eduskunnan tahdon mukaisesti, mutta valtiovarainministeriö ei siihen suostunut. Vein asian hallitusryhmien puheenjohtajien muodostamaan ns. kolmen koplaan, joka hyväksyi kehysesitykseni. Ensi vuotta koskevan budjettiehdotukseni olen tehnyt kehyspäätöksen mukaisesti eli jakosuhdelain nopeuttamisen pohjalta. Tämä tietää tasaista kasvua taiteelle, nuorisolle ja urheilulle tulevinakin vuosina.

Eduskunta on ollut kiitettävän aktiivinen Veikkauksen jakosuhdelain osalta. Pääasia on hyvä lopputulos. Yhteistyössä näitä asioita on hyvässä hengessä hoidettu. Loppujen lopuksi kiitos kuuluu aina eduskunnalle, koska se perustuslain mukaisesti käyttää ylintä päätäntävaltaa.

Kulttuuribudjetin kasvu ei kelpaa vanhakantaisille kamreerisieluille. Päätoimittaja Aimo Massisen mukaan valtion talous olisi pian konkurssissa, jos menolisäykset olisivat ministerien onnistumisen mittari. Tämä pohjautuu ajatukseen, jonka mukaan kulttuuri on rahareikä, joka ei tuota taloudellista hyvinvointia. Tämä on väärä käsitys. Kulttuurin myönteiset vaikutukset ovat taloudellisia ja työllistäviä, sekä suoraan että välillisesti.

Luova taiteellinen työ on arvo sinänsä. Se on myös innovaatioiden lähde yhteiskunnassa. Kulttuuriteollisuus ja luova tuotanto ovat keskeisessä osassa Euroopan unionin talouskasvussa. Erityisesti audiovisuaalinen ala, multimediateollisuus ja digitaalinen kulttuuri ovat kiinnostavia ja nopeasti kehittyviä toimialoja.

Luovan tuotannon kasvu on viime vuosina ollut noin kaksinkertainen muuhun talouteen verrattuna. Tällainen tulos saatiin Suomesta jo viime vuosikymmenellä, kun selvitettiin kulttuurin ja luovuuden toimialan kasvua suhteessa muun talouden kasvuvauhtiin. Mittarina oli tällöin tekijänoikeusalojen jalostusarvon BKT-osuuden kasvu. Vuodesta 1988 vuoteen 1977 kasvu oli 2,9 %:sta 4,1 %:iin. Englannissa on saatu sama "tuplatulos": luovien toimialojen kasvu oli vuosina 1997-2002 vuosittain 6 prosenttia, kun koko talous kasvoi samaan aikaan 3 prosentilla.

Kulttuuriviennin kehittäminen on osa luovan talouden kehittämistä. Siitä valmistui kulttuuriministerin, kauppa- ja teollisuusministerin sekä ulkomaankauppaministerin yhteishankkeena selvitys toukokuussa 2005. Nyt ollemme käynnistämässä käytännön toimenpiteitä.

Hallitusohjelmanmukaisesti "luovan toiminnan edellytysten kehittämiseksi laaditaan koko maan kattava luovuusstrategia. Minulta on usein kysytty, mitä ihmettä tämä tarkoittaa.

Luovuusstrategiatyössä luovuutta tarkastellaan luovan hyvinvointiyhteiskunnan ajatukseen liittyen sekä ihmisten henkisten kykyjen käyttämisen, luovien ympäristöjen kehittämisen ja luovan talouden kehittämisen näkökulmista. Kutakin näistä alueista voidaan tarkastella siitä näkökulmasta, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa edistää tai estää luovuuden parempaa toteuttamista. Monipolvinen luovuusstrategiatyö valmistuu vuoden 2006 lokakuun loppuun mennessä.

Kulttuuripolitiikan kehittäminen perustuu luovan hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen visioon. Siihen sisältyy kaksi vahvaa ajatusta. Ensinnäkin se kertoo siitä, että haluamme pitää kiinni suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta. Se on yhteinen halumme ja yhteinen sopimuksemme. Tiedämme kuitenkin ne vaikeudet, jotka meillä on pitää yllä hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita ja pärjätä kovassa kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa.

Hyvinvointiyhteiskunnasta kiinni pitäminen ei voi merkitä laiskuutta eikä toimettomuutta yhteiskunnan kehittämisessä, ei kohtuutonta itsetyytyväisyyttä saavutetusta hyvästä eikä näköalattomuutta tulevaisuuden suhteen. Jos niin teemme, meille voi käydä huonosti. Siksi meidän on löydettävä uusia henkisiä voimavaroja? siis luovuutta? toimintojemme ja koko yhteiskunnan kehittämiseen, minkä myötä avautuu mahdollisuuksia myös uusien taloudellisten resurssien kasvattamiseen. Vain tätä kautta voidaan uudistaa myös hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita niin, ettei sen pohja petä eikä ketään jätetä heitteille.

Luovan hyvinvointiyhteiskunnan visio on siis vastaus kysymykseen, miten voimme turvata hyvinvointiyhteiskunnan perustan ja perusrakenteet, mutta samalla pärjätä uusien haasteiden maailmassa.Vastaus on luovuuden resurssien paremmassa käyttämisessä yhteiskunnan kehittämiseksi.

Tältä pohjalta aion jatkaa työtäni kulttuuriministerinä ja urakkaa riittää vielä monelle tulevalle ministerille. Yksikään ministeri ei aloita tyhjästä eikä saavuta kaikkia tavoitteitaan yhden vaalikauden aikana. Kulttuuriministerinä olen kiitollinen siitä, että oman hallinnonalani kansalaisjärjestöt ja toimijat ovat vahvistaneet poliittista tahtoa panostaa entistä enemmän yhteiskunnan positiivisiin puoliin, joita ovat taide, urheilu ja nuorisotyö.