Kolumni Meidän perhe -lehdessä lokakuussa 2005

Luonnollista

Iso paha susi tuli ja söi Punahilkan isoäidin. Onneksi hyvä metsästäjä pelasti tilanteen. Tämä on jäänyt monen sukupolven ajan lapsen mielen pohjukkaan. Kunnon miehinen suomalainen mies on metsämies ja erämies. Hän kulkee syksyisessä metsässä, hiihtää hohtavilla hangilla ja kahlaa kosken kuohuissa. Hän on luonnon ystävä ja riistan hoitaja. Hän metsästää pitääkseen riistakannan oikean kokoisena. Tällaista mielikuvaa me vaalimme ja tällaiseen tervehenkiseen harrastukseen haluttaisiin saada myös nuoria mukaan. Kalastuksen osalta siitä on oikein kirjaus hallitusohjelmassa.

Romanttinen mielikuva erämiehestä on valitettavan usein kaukana nykypäivän todellisuudesta. Monelle metsästys ja kalastus on harrastus jossa tapetaan ja pyydetään ihan pelkästä pyytämisen ilosta. Kala narrataan tarttumaan perhoon, saaliista ja saalistajasta otetaan kuva, jonka jälkeen koukun vaurioittama vonkale päästetään takaisin jokeen. Näin on ihminen voi todistaa hallitsevansa luomakuntaa.

Saarijärven Paavo on suomalaisen miehen myyttinen esikuva edelleenkin. Paavo taisteli miehekkäästi. Vihollisena oli luonto. Halla vei viljan ja petoeläin karjan. Mutta Paavo tappoi nälkäänsä. Siinä hommassa oli hupi kaukana.

Ajat ovat muuttuneet. Nälkä ei ole syynä petovihaan. Toiminta pitää naamioida jonkun hyvän asian ajamiseksi, koska kukaan ei myönnä nauttivansa tappamisesta. Ensin lapset pelotellaan puolikuoliaiksi, jos lähistöllä on nähty petojen jälkiä. Sitten saadaan hyvä syy karhujen ja susien kaatoon. Pitäähän pelkääviä lapsia suojella. Jos todellisesta vaarasta puhutaan, niin sen muodostaa metsästysaseiden runsas lukumäärä eivät metsissä juoksentelevat petoeläimet.

Etenkin susi herättää käsittämättömän suuria intohimoja ottaen huomioon, että maassamme on vain parisataa sutta. Euroopan unionin luontodirektiivin mukaan susi kuuluu tiukasti suojelluihin lajeihin. Suomi joutuu EY-tuomioistuimeen koska meillä metsästys on rajoitetusti sallittu. Ja tästä on noussut hirveä poru. Täällä me olemme petojen armoilla eikä EU ymmärrä näitä pohjoisen ankaria oloja. Mitäpä jos EU ei olekaan väärässä vaan oikeassa yrittäessään vetää meidät tälle vuosituhannelle?

EU:n paras puoli on juuri siinä, että se vaatii kaikilta jäsenmailta tiettyjen perusarvojen kunnioittamista. Poikkeusta ei saa vetoamalla vanhoihin perinteisiin. Emmehän mekään ole valmiit antamaan Turkille oikeutta kidutuksiin ja naisten oikeuksien polkemiseen. Jos he aikovat olla samassa porukassa meidän kanssamme, heidän on hylättävä barbaariset tapansa. Näin on myös meidän tehtävä.

Jokainen voi omalta kohdaltaan testata millaisia asenteita siirrämme omiin lapsiimme. Pelottelemmeko susi tulee ja syö- jutulla vai kerrommeko, mitä susi oikeasti tekee. On ihan luonnollista, että susi syö lampaan tai pihalla ketjussa olevan koiran. Se käyttäytyy silloin lajilleen ominaisella tavalla. Susi myös luonnostaa väistää ihmistä. Susi ei ole meille uhka niin kauan kuin se saa käyttäytyä luonnossa luontonsa mukaisesti. Koirat voidaan pitää sisällä tai korkean aidan suojissa ja karjankasvattajille maksaa korvaukset petovahingoista. Näin ei susi uhkaa kenenkään toimeentuloa.

Tämän vuoden alussa valtioneuvosto teki päätöksen, että kalastajille annetaan 1,6 miljoonaa euroa korvauksena hylkeen kestävien rysien hankintaan. Tämä ei kaikille riitä, vaan he haluaisivat rajoittaa hylkeiden määrää eli siis tappaa Itämeren hylkeitä. Ammattikalastaja totesi tv-uutisissa, että hylkeet ovat kalakantojen pahin uhka. Hernerokkaa muistuttavassa Itämeressä liikkuneena hämmästyin tätä väitettä. Hylje ei vie leipää kalastajan suusta vaan Itämeren saastuminen. Hylje on ravintoketjun huipuilla samassa tilanteessa kuin ihminen. Hylje ja ihminen ovat molemmat vaarassa, kun suuri herkkumme silakka joutuu uimaan ympäristömyrkkyjen saastuttamassa vedessä.

Saimaan norppaakin on ollut joskus vihattu. Se tapettiin lähes sukupuuttoon ennen kuin asenteet muuttuivat. Viime kesänä norpan näyttäytyminen Olavinlinnan kupeessa oli ilon ja ylpeyden aihe. Toivottavasti joku viisunikkari tekee vielä laulun, joka kertoo Nestori Miikkulaisen ja suden vääjäämättömästä kohtalonyhteydestä.