Keski-ikäinen nainen

Täytin kesällä 35 vuotta ja sain kuulla olevani keski-ikäinen nainen. Ihan hätkähdin kauhusta. Määritelmä kuulosti lähes kuolemantuomiolta. Nuoruus on nyt siis auttamattomasti takana päin. Millaiseksi elämäni keski-ikäisenä muuttuu? Riensin tietokoneeni luo ja laitoin googleen hakusanan "keski-ikäinen nainen". Tietotekniikka teki minuun jälleen vaikutuksen. Alle sekunnissa löytyi 10 800 osumaa. Ihan vaan vertailun vuoksi koitin, mitä tapahtuu kun laitan hakusanaksi "keski-ikäinen mies". Osumia oli vaivaiset 751 kappaletta. Johtopäätökseni on, että me keski-ikäiset naiset olemme huomattavasti kiinnostavampia kuin samaan ikäryhmään kuuluvat miehet.

Luettuani sattumanvaraisesti valikoimiani tiedostoja minulle selvisi, että keski-ikäinen nainen on aktiivinen ja sivistynyt. Hän kansoittaa kansalaisopistojen kielikurssit ja täyttää teattereiden katsomot, käy jumpassa ja harrastaa akvarellimaalausta. Hän ei haihattele niin kuin nuori tyttö vaan käyttäytyy aikuismaisesti. Keski-ikäinen nainen ei ole ensisijaisesti intohimoja herättävä nainen. Hän on täti-ihminen, ei kovin inspiroiva, mutta kaikessa arkisuudessaan tarpeellinen.

Aloin tutkiskella omaa elämääni ja minun oli pakko myöntää, että olen muuttunut keski-ikäiseksi. Railakkaat bailut ovat kaukainen muisto menneisyydestä. Nykyisin istun illat mieluummin kotona villasukat jalassa. Hevimusiikki aiheuttaa pääsärkyä. Bo Kaspers Orkester ja Helmut Lotti kuulostavat ihanilta. En kestä juttuja, joissa joka toinen sana alkaa v-kirjaimella. En ymmärrä miksi pakkasella pitää pukeutua takkiin, joka jättää navan paljaaksi. Mietin eläketurvaani ja terveydentilaani. Virkkaaminen on uusin harrastukseni. Olinko se siis minä, joka nuorena hyppäsi laskuvarjolla?

Elämän rajallisuus alkaa tunkeutua tajuntaan. Menneiden sukupolvien kohtalot kiinnostavat ja mieleen on noussut tarve jättää jotain pysyvää jälkipolville. Kesällä ajelin äitini kanssa hänen lapsuutensa kotiseudulla. Kävimme katsomassa hänen kouluaan joka ei ole enää kymmeniin vuosiin ollut alkuperäisessä toiminnassaan. Rakkaus syttyi ensisilmäyksellä. Tämän paikan minä haluan itselleni. Nyt olen koulun "johtajaope".

Tosiasiassa olen koulun remonttireiska. Satavuotias talo vaatii pientä laittoa! Enää ei tarvitse miettiä, mitä vähäisellä vapaa-ajallaan puuhaa ja mihin kaikki rahat menevät. Tämä on loppuelämän mittainen projekti. Talon paras ja huonoin puoli on sen tilavuus. Isoissa luokkahuoneissa on pönttöuunit, joten jo pelkkä lämmitys on aikamoinen urakka. Ruumiillista työtä minä olenkin kaivannut. Olen maalannut seiniä ja kattoja. Se on kiitollista työtä. Remontointiin tulee himo. Kaikki pitäisi saada nopeasti valmiiksi.

Koko maailma näyttäytyy nyt erilaisena. Koulun tiilikatto on ehjä, mutta sammaloitunut. Sen puhdistaminen on ensi kesän urakka. Missä tahansa liikunkin tarkkailen talojen kattoja. En ole ennen huomannutkaan, miten rumia kattoja maailmaan mahtuu. Vanhoja hirsitaloja on katettu nykyaikaisilla räikeän värisillä muovipäällysteillä. Kauniit, vanhat tiilikatot alkavat olla harvinaisia.

Joka kerta kun pääsen lehtitelineen lähettyville ostan sisustus-, rakentamis- ja mökkilehtiä. Niitä on tarjolla joka lähtöön ja hämmästyttävät valikoimat myös ulkomaisia lehtiä. Ruotsalaiset ovat muuten parhaita. Myös rautakauppojen tuoteluettelot ovat kova sana. Netistä löytyy vinkkejä ja korjausohjeita myydään muun muassa kansallismuseon myymälässä.

Yllätyksekseni olen havainnut, että minulla on paljon remontoivia sielunsisaria. Työpaikalla me keski-ikäiset naiset mietimme, kannattasiko hankkia pöytäsirkkeli ja mitä tehdä koivuille jotka työntävät juurensa salaojaputkiin. Valtiovierailulla Sloveniaan sain itseltään tasavallan presidentiltä käytännön vinkkejä siitä, miten vanha talo voidaan kätevästi kengittää, jos osa hirsistä on lahonnut. Puutarhan hoitoa on pidetty keski-ikäisyyden varmana merkkinä, mutta tästä remonttipuolesta on vaiettu. Kulttuuripalvelujen lisäksi tätienergialla pidetään pystyssä myös rakennettu kulttuuriperintömme.