Torstai 15.5.2008
Keskustan kannatus on jo pidemmän aikaa ollut gallupeissa laskusuunnassa. Mistään romahduksesta ei ole kyse. Kolmen suurimman puolueen ero mahtuu virhemarginaaliin. Keskustan pitäisi kuitenkin miettiä onko puolueen linja ollut oikea ja ovatko julkiset ulostulot vastanneet puolueen todellista linjaa.
Ilmastomuutoksen hillintä on Suomessa ja kaikkialla maailmassa tärkein ja kiireellisin tehtävä. Siitä on vallalla yksimielisyys. Mutta mitä ovat julkisuudessa keskustan nimissä esiintyneet ehdottaneet keinoiksi? Lisää ydinvoimaa ja Vuotoksen altaan rakentamista, turvetuotannon lisäämistä. Viimeisin väite oli, että valtaosa keskustalaisista kannattaa Ideaparkin rakentamista Vihtiin ja pitää hanketta suorastaan ympäristöystävällisenä. Kovasti taantumuksellisilta nämä ajatukset tuntuvat.
Nyt tarvitaan rohkeita ministereitä ja kansanedustajia, jotka uudistavat energia- ja yhdyskuntapolitiikan perusteellisesti. Johtavan hallituspuolueen on näytettävä tie tulevaisuuteen, etsittävä uudet kestävät ratkaisut ja kieltäydyttävä turvautumasta vanhoihin keinoihin.
Onneksi Joensuun puoluekokous antaa keskustalaisille hyvän mahdollisuuden pohtia vastaako puolue ympäristön ja ihmisten hätään.