logo
 

Keskiviikko 5.11.2008

Barack Obama on valittu Yhdysvaltain presidentiksi äänten enemmistöllä. Demokraatit voittivat vaalit. Vaalien voittajana voidaan pitää myös demokratiaa. Äänestäjien enemmistön tahto toteutui ja äänestysaktiivisuus oli suuri. Yhdysvalloissahan osavaltioittain voittaja saa kaikki valitsijamiehet. Tämä voi johtaa yllättävästi tulokseen, jossa eniten ääniä saanut jää valitsematta. Näinhän kävi viime kerralla kun vaalimatematiikka suosi Georg Bushia. Yllättävää kyllä amerikkalaiset eivät ole protestoineet vaalijärjestelmäänsä vastaan vaan he hyväksyvät Winner takes it all- periaatteen.

Barac Obaman yhdysvaltalainen äiti ja kenialainen isä erosivat pojan ollessa kolmivuotias. Kuusivuotiaana hän muutti Jakartaan Indonesiaan äitinsä uuden perheen mukana. Indonesiassa hän kävi muhamettilaista koulua. Synnyinpaikkaansa Havaijille hän palasi 10-vuotiaana isovanhempiensa hoiviin. Hänen molemmat vanhempansa kuolivat hänen opiskellessaan Kaliforniassa. Rakas isoäiti menehtyi muutama päivä sitten. Barack Obama on osoittanut, että pitkälle voi ponnistaa silloinkin, kun perhe ei ole valkoinen ydinperhe. Hänellä on varmasti ollut rakastava perhe, joka on antanut pojalle vahvan itsetunnon ja hyvät eväät elämään, vaikka vastoinkäymisiä, avioeroja ja suruja, onkin ollut. Yhdysvaltain presidentin työtä helpottaa kun hän oman kokemuksensa kautta tuntee kulttuurien monimuotoisuuden eikä ihonväri, perheiden erilaisuus tai uskonto herätä pelkoreaktioita.

Minulla oli ilo kuulla Barack Obaman puhuvan demokraattien puoluekokouksessa. Hän on erittäin karismaattinen henkilö ja hyvä puhuja. Puheessa ovat tunne ja äly tasapainossa. Obaman sanoma on selkeä: The Change We Need. Me tarvitsemme muutoksen. Hän on saanut kansalaiset uskomaan politiikkaan. Se on vaatinut johdonmukaisuutta ja sitkeää työtä.

Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat kestäneet kaksi vuotta. Ensin oli tiukka taisto demokraattisen puolueen ehdokkuudesta. Hillary Clinton antoi kovan vastuksen Barack Obamalle. Hän antoi myös valinnan ratkettua varauksettoman tukensa Obamalle. Obaman valinta demokraattien ehdokkaaksi ei ollut mikään läpihuutojuttu. Kannatus kääntyi maaliskuussa laskuun Obaman perhepapin syyttäessä valkoista väestöä rasismista ja terrori-iskujen aiheuttamisesta. Barack Obama käänsi tilanteen voitokseen pitämällä historiallisen puheen Yhdysvaltain rotusuhteista. Hänen mielestään rotu on kysymys, jota Amerikka ei voi jättää huomiotta. Mustilla, valkoisilla, latinoilla ja intiaaneilla on huoli työpaikoista ja taloudesta. Kyseessä ei ole nollasummapeli. "Jos vetäydymme omiin kulmiimme, emme ikinä yhdessä pääse luomaan terveydenhoitoa, koulutusta tai työpaikkojen tarvetta kaikille amerikkalaisille", totesi hän puheessa. Rotukysymyksen rohkea esille tuominen osoittautuikin kansakuntaa yhdistäväksi tekijäksi.

Uskon, että Barack Obama pystyy muuttamaan Yhdysvaltoja ja maailmaa. Toivon, että hän ottaa ilmastopolitiikassa uudenlaisen otteen ja hänen johdollaan Yhdysvallat toimii suunnan näyttäjänä eikä jarruttajana.

Tappiollisen kunnallisvaalin jälkeen Suomen keskustan on syytä ottaa oppia Barack Obaman kampanjasta. Katse on luotava tulevaisuuteen, kansalaisille on puhuttava selkeää kieltä, vaikeitakaan asioita ei saa selittää pois vaan niille on etsittävä ratkaisuja. Ja se vaikein. Meidän on pilkankin uhalla uskallettava osoittaa tunteemme ja sen, että politiikassa on aatteita ja ihanteita.

Tanja