Lauantai 3.4.2010
Salametsästys on vellihousuhommaa
Salametsästyksen olemassaoloa ja sen vaikutusta uhanalaisten eläinkantojen kokoon on aikanaan epäilty, vähätelty ja kiistetty. Enää tämän ongelman olemassaoloa ei voi kiistää, sillä näyttöä tapahtuneesta rikollisesta ja julmasta salametsästyksestä riittää. Salametsästysrikosta kuulee joskus perusteltavan milloin milläkin ontuvalla selityksellä, niin kuin rikoksia on yleensä tapana selitellä. Selityksillä on tavoitteena saada puolelleen ymmärrystä, pään silitystä ja paapomista. Joskus saa lukea jopa onnettomia yrityksiä naamioida raukkamainen ja halpamainen salametsästysrikos sankariteoksi.
Pohjolan sanomat julkaisi jutun salametsästäjä Tikkusesta. Jutussa kerrotaan Kari Tikkusesta, joka kertoo tappaneensa salaa seitsemän erittäin uhanalaista sutta. Tikkunen kehuskelee jutussa tappaneensa mm. pantasusi Moonan. Hän kertoo syyllistyneensä tähän raukkamaiseen tekoon seitsemän kertaa siksi, että hän koki susien uhkaavan metsästyskoiriaan. Pitäisikö siis ymmärtää niin, että tästä lähin jokainen, joka kokee jonkun erittäin uhanalaisen eläimen uhkaavan koiraansa, kissaansa, marsuaan tai kaniaan, niin ei muuta kuin ase kainaloon, moottorikelkka pyllyn alle ja salaa eläimiä räiskimään hengiltä? Nousee mieleen kysymys, miksi näin ajatteleva henkilö ylipäätään harrastaa metsästystä, jos ei kestä metsästyksen tuomia riskejä? Eikö jälkikäteen ole aika vellihousumaista miuruttaa lehdessä narttusuden puremasta, kun on ensin itse, omien sanojensa mukaan, syyllistynyt erittäin uhanalaisen eläimen salapyyntiin? Eläimen, joka on vain yrittänyt elää rauhassa normaalia suden elämää.
Nyt on aika rehtien ja suoraselkäisten metsästäjien, jotka noudattavat sääntöjä ja ymmärtävät harrastuksensa vastuun ja riskit, puuttua ongelmaan. Rehti metsästäjä toimii vastuullisesti ja aikuismaisesti silloinkin, kun mieli provosoituu vastoinkäymisistä. Hän ei räiski aseellaan tunteenpurkauksiensa mukaan, vaan noudattaa lakeja ja yhteisiä pelisääntöjä. Näitä metsästäjiä on, mutta valitettavasti muutamat mädät omenat tapaavat pilata koko suuren joukon. Siksi nyt on Metsästäjäin Keskusjärjestöllä näytön paikka. MKJ:n pitäisi huolehtia maineestaan ja varmistaa, että salametsästysrikokseen syyllistyneiltä metsästäjiltä poistetaan metsästysoikeus ensin määräajaksi ja rikoksen toistuessa pysyvästi. Riistanhoitopiirien ja riistanhoitoyhdistysten pitää huolehtia, ettei salametsästysrikollisia enää oteta porukkaan mukaan ja että metsästysoikeutensa menettänyttä salametsästysrikollista ei enää metsällä aseen kanssa näy. Jos näkyy, on siitä ilmoitettava viranomaisille. Odotan mielenkiinnolla, koska paikallinen metsästysseura tuomitsee julkisesti Tikkusen itsensä kertomat rikokset. Vai käykö niin, että salametsästysrikos hiljaisesti hyväksytään? Jos näin käy, on se selkeä esimerkki siitä, että riistanhoitopiirien ja -yhdistysten toimintaa on arvioitava uudelleen ja tehtävä tarvittavat muutokset, jotta kaatoluvat ja metsästyksen valvontatoiminta osoitetaan muulle vastuulliselle taholle. Muutoin alkaa vaikuttaa siltä, että pukki on kaalimaan vartijana.
Tapaus Kari Tikkunen saa toivottavasti kertomistaan rikoksistaan tuntuvan rangaistuksen. Toimittaja Pekka Juntti Pohjolan Sanomista, on tehnyt, kenties ymmärtämättään, merkittävän teon paljastaessaan olemassa olevan salametsästyksen mädännäisyyden ja halpamaisuuden. Lisää tällaisia toimittajia, joiden avulla voidaan saada kiinni vielä monta itseään säälittävästi sankarina pitämää salametsästäjää!
