takaisin

Aikaa lapsille, turvallisuutta kasvattamiselle



Kannatan lapsilisien korottamista niin, että kaikkia lapsiperheitä kohdellaan tasapuolisesti.
 
Pienten koululaisten iltapäivähoidosta on huolehdittava.
 
Esikoululaisten on päästävä kuljetusten piiriin.

Perhepolitiikassa on tekojen aika. Turvallinen lapsuus kuuluu kaikille. Useiden tutkimusten johtopäätös on selkeä: lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt ja perhetukien taso on romahtanut 1990-luvun puolivälin jälkeen Lapsilla ei ole toista tilaisuutta. Lapset ovat lapsia vain kerran. He tarvitsevat vanhempiaan. Ensisijainen kasvatusvastuu kuuluu vanhemmille. Yhteiskunnan tehtävänä on luoda lapsuuden ja vanhemmuuden edellytyksiä: tarvitaan aikaa ja turvallisuutta.

Lapsiperheiden tulevaisuuden uhkakuvat
Jokaisella on oikeus oppia turvallisessa ympäristössä ja saada laadukasta opetusta. Se on perusta jokaisen yksilön ja koko yhteiskunnan tulevaisuudelle. Kahden lapsen äitinä olen huolestunut koulujen voimavaroista. Kuntien taloustilanne on heikentynyt ja pääkaupunkiseudunkin koulut ovat ajautuneet säästökohteiksi. Näin ei voi jatkua. Valtion ja kuntien on tehtävä kuntasopimus, jolla turvataan kuntien rahoitus ja palvelut useiksi vuosiksi. Haluan siihen sopimukseen kohdan, jossa turvataan hyvä peruskoulutus kaikille!

Lapsiperheet tarvitsevat sekä tulonsiirtoja että palveluja. Perheet ovat erilaisia. Vanhemmille on annettava tosiasiallinen mahdollisuus valita, hoidetaanko lapset kotona vai kunnallisessa tai yksityisessä päivähoidossa. Ikäihmiset ja lapsiperheet ovat terveyspalveluiden suurkuluttajia. Julkisten palveluiden säästöt rankaisevat eniten niitä, joita on kiittäminen nykyisestä hyvinvoinnistamme ja joiden varaan tulevaisuuttamme rakennetaan.

”Aikaa lapsille” - vaatimus ohjatkoon lähivuosien päätöksiä tulonsiirroista, veroratkaisuista sekä palvelujen ja työelämän kehittämisestä.

Mitä on jo tehty?
 

 

 

alkuun